Tänään kävimme tälläisessä kirkossa katselemassa paikkoja. Onko tuttu paikka?
Tällä paikalla on sijainnut kirkko jo vuodesta 1336, nykyiseen muotoon kirkko on saneerattu 1827 ja viimeinen suuri muutos on tehty 1963 kirkon sisäpuolella.
1671094.jpg

Tältä kirkon alttariosa näyttää nykyisin.
1671093.jpg

Kirkon seinässä, oven yläpuolella on laatta joka joka kertoo oman osansa kirkon historiaa.
1671117.jpg

Tällä paikalla on myös sijainnut aikoinaan seurakunnan ensimmäinen hautausmaa. Nykyisin piha-alueella on kauniita kukkaistutuksia ja puistomaista tunnelmaa.
1671107.jpg

Ja tälläisen kauniin posliinifiguurin kävimme myös hakemassa juhannuksen aikaan virolahtelaiselta posliininmaalauksen opettajalta ja taitajalta. Ja on muuten ihan meille maalattu - jää sitten kaunis muistoesine vaikka kirjahyllyyn laittaa.
1671108.jpg

Vielä pakko lisätä viime yöltä yksi kuva järvestä.
1671796.jpg
Kuva otettu 23.6.08 noin 3:30 maissa.

Likipitäen samasta paikasta otettu kuva päivällä.