1455948.jpg

PAKKONEULOOSI

"Pakkoneuloosi on pakko-oireisesta neulomisvimmasta käytetty nimitys.
Pakkoneuloosin oireita ovat lähes jatkuva ja katkeamaton neulominen eri vuorokauden aikoina, missä hyvänsä (junassa, luennolla, TV:n äärellä, työpaikan kokouksissa) sekä taukoamaton lankoihin ja neuleisiin keskittyvä ajattelu.
Henkilö itsekin käsittää vimmaisen villasukkien, pipojen, toppien, huivien, neuleiden ym. kutomisen mielettömiksi lankojen nykyhinnoilla ja odotettavissa olevan eliniän rajoituksilla, mutta ei kykene kuitenkaan lopettamaan neulomista.
Neulomisen lopettamisyritykset voivat jopa saada aikaan ahdistusta ja pahentaa neuloosia. Jopa lyhyet, olosuhteiden aiheuttamat tauot (esimerkiksi jännetupin tulehdus) neulomisessa saattavat aiheuttaa hallitsemattoman pakkovirkkuloosin puhkeamisen neuloottisella henkilöllä.
Pakkoneuloosin syitä ei tarkkaan tiedetä.
Neuloosia esiintyy kuitenkin usein saman suvun naisissa, joten tila saattaa olla jossain määrin perinnöllinen tai tarttuva.
Tilaa tavataan hyvin harvoin miessukupuolen edustajilla ainakaan neuloosiin asti edenneenä, joten miehiset sukuelimet suojannevat henkilöä pakkoneuloositartunnalta.
 Pakkoneuloosia ei voida hoitaa (vrt. tilan paheneminen), joten neuloottisen henkilön ympäristön tulee suhtautua tilaan ymmärryksellä ja tarjota kaikki käytettävissä oleva tukensa pakkoneuloottiselle henkilölle."


Tämän diagnoosin kirjoitti anonyymi ajattelija Novitaklubin keskusteluun ja kuvaa mielestäni tilannetta aika osuvasti.