
Mun lempparit on alkulämmittelyssä, samoin kuin loppuverryttelyssä, tuo matto ja sit se juoksulaite - crosstrainer - ja soutulaite.

Perinteistä kuntopyörää käytän hyvin harvoin, jotenkin tuntuu että
miksi sitä istuu kun voi seisoa ja saa paremmin tuntumaa koko kroppaan.Eilen illalla olin ekaa kertaa spinningissä, WOW, tykästyin. On se niin erilaista kuin "normaali" kuntopyöräily, ja siinä ei istuta kaiken aikaa. Tästä näkee millaista se oikein on.
Pyörässä on säädettävää lähes kaikki, satulan korkeus - satulan etu/taka suunta - ohjaustangon korkeus - vastus.Kuntosalilaitteista eniten käytän vatsa/selkälihaksille tarkoitettua laitetta, samoin vinojen vatsalihasten vahvistamiseen käytettävää laitetta.


Testasin myös Hydrojet-laitetta tänään. Ei se vedä vertoja hierojalle mutta tuntui silti kivalta ja rentoutti mukavasti löytyneitä lihaksia jotka olivat ottaneet itseensä yllättävästä rasituksesta. Ja sen hyvä puoli on edullisuus, saan käydä 10 kertaa siinä ja maksaa saman kuin kerta tai kaksi hierojalla - ja tuohon pääsee helposti. Hierojalle soitin aikaa tänään niin eipä sinne niin vain mennäkään (sain varmaan jonkin peruutusajan kun pääsen jo viikon päästä toteuttamaan masokistista puoltani).
Tein itselleni harjoituspäiväkirjan, ihan vaan itseäni varten ja tutustun uusiin lajeihin. Tänään menin aamulla (siis mie meen aamulla vapaaehtoisesti jonnekin ennen ylösnousua
)
Core-tunnille. Siinä keskitytään keskivartalon lihaksiin ja vaikka on
rauhallista hommaa niin kyllä sekin tuntui, tai sitten se johtuu siitä
että vatsalihakset on poistuneet kropastani salaa ja mie onneton yritän
saada niitä takaisin... Ensi viikolla on jälleen Core-tunti varattuna,
mutta kokeilen myös mitä pallolla voi tehdä - muuta kuin istua sen
päällä neuloessa.



Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.