Keski-Uusimaassa on ollut näin kiva runo sukankudonnasta.
(mie neulon sukat joten vähän tökkii ajatus kutoa sukkaa mutta tää on murreasia ja annamme sen olla, runo on kiva:-)) Niin ja onhan siinä vanhassa laulussakin "Mummo kutoo sukkaa hämärässä, sukkaa jonka lapsenlapsi saa..." (Kertooko toi laulu siusta Anitta?)


Sukkapuikkoja tarvitaan viis.
Vielä langat ja aloitetaan siis.

Luodaan silmukat napakat,
saadaan varret siistit ja mukavat.

Kudotaan ensin oikeaa ja nurjaa.
Kutominen ei ole yhtään kurjaa.

Kantalappu, jalkaterä ja kavennus kärjen,
niiden teko voi viedä järjen.

Sukkien tulee olla kestävät.
Mielellään myös koneessa pestävät.

Hyviä lankoja ovat 7 veljestä ja Nalle.
Novita on levittänyt ne myyntiin kaikkialle.

Opettelemalla kudonnan salat,
saat persoonalliset sukat ja lämpimät jalat.

Hei! Nyt kaikki sukkia kutomaan,
sekä puikkojen kilinästä nauttimaan.

Kudotaan sukanvarsiin kaikki langanpätkät.
Kutojiksi kelpaa nuoret, vanhat sekä jätkät.

Kirjoittaja Ulla Laine