Kaikki jotka ompelevat - työnään tai harrastuksenaan - tietävät varmasti että jotain pikkujuttua varten pitää käydä ostamassa taas uusi rulla lankaa. Sitä oikean väristä ei varppina ole kotona - ei edes miulla ja noita rihmarullia on sentään melkoisen montaa väriä. No, siis shoppailua. Käytiin launtaina hakemassa mikro (siis semmoinen uuni) Tuutsilta jolle oli ko. kapine jäänyt ylimääräiseksi kun hän sai pienemmän ja näppärämmän joululahjaksi. Oho, taas mentiin sivuraiteille. Siis siinä Tuutsin vieressä on Lidl ja sinne mentiin sitten hakemaan niitä tomaatteja mitkä unohdin edellisenä päivänä ostaa ja siellä oli lankaa - siis rihmarullia kaupan ja siinä samassa lootassa oli melkoisen monta väriä.
724134.jpg
Ylemmässä on vain 100 metriä per rulla mutta eipä niitä yleensä korjauksessa paljoa tarvikaan. Alemmassa on jopa 500 metriä (jos ei joku tuosta kuvasta sitä ymmärtänyt - hyvä marsu, tottakai tuo määrä piti kertoa) ja vain valkoista, mustaa ja tummansinistä oli kaksi rullaa muita sävyjä tuo yksi.
724135.jpg

Ja sitten maanantaihin. Ukkelin pyörästä meni sisägummi rikki - taas ja sitä ei enää kannata paikata joten piti lähteä hakemaan uusi gummi. Samalla reissulla päätettiin käydä appiukon kukkaset kastelemassa joten matkalla käytiin Espoon Biltemasta hakemassa abikoliittimiä (en tiijä kirjoitetaanko noin) ja siinä vieressä on Tarjoustalo.
Ihan vaan piipahdin kattomaan mitä kivaa siellä olisi, ja isoveikka hyllystä miulle huudeltiin melkoisen vaativaan äänensävyyn. Olin noita samanvärisiä lankoja kattonut perjantaina Anttilassa ja ne maksoi 4 euroo kerä mutta siellä oli liian vähän villapaitaa varten lankaa joten jätin ne sinne. No, nyt nämä täällä tiesi että olin katsellut "kamuja" jo loppuviikosta ja huutelivat että "Tuu marsu tänne, täällä ollaan ja meitä on riittävästi paitaa varten!" ja mie onneton menin siihen likellä niin ne hyppivät ittekseen koriin. Kun 10 kerää oli mennyt koriin niin myö lähdettiin vauhdilla eteenpäin ettei ne loputkin tulis... ja nää viedä vikisi että "Oltiinhan myö myös halvempia kuin ne Anttilassa olleet kamut..." Joo, olihan ne oikeessa.
724137.jpg
Novitan Klubikaupassa olisvat olleet vielä 10 cnt halvempia mutta eipä taida kannattaa euron takia ajaa sinne Lauttikseen...

Niin joo vielä Tuutsi. Jos satut tänne lukemaan näitä juttuja niin pitää kertoa että tulipa mikro tarpeeseen. Illalla kävin tekemään ruokaa, laitoin oikein makkaraa ja pekoniin käärittyjä, fetalla täytettyjä herkkusieniä siihen miun pöytägrilliin ja grilli päälle ja NAPS - näin pelkkää mustaa! Kuten tiedät, meillä on tontilla se "keittiö" siellä kellarissa ja grillini laukas vikavirtasuojan ja valot män pois. Siinä sitten kompuroin pihalle laittamaan valot takas ja grilli uusiks päälle ja NAPS! Sitten muistin että miullahan on "uusi" mikro jossa on grilli ja niin meni herkkusienet sekä makkarat sinne mikroon grillattavaksi ja oli muuten hyvää ruokaa, noiden grillattujen lisäks keitin uusia perunoita ja pilkoin vihanneksia salaatiksi.
Joten kiitos Tuutsi grilli-mikrosta, tuli tosi tarpeeseen ja vanha mikro pääsee nyt täyspäiväiseksi koolausmikroksi.